Liverpool FC

Julkaistu torstaina 27.11. kello 12.45

Tämän viikonlopun Bloki -tekstaus käsittelee Liverpoolia ja käsittämättömän syvää kriisiä.

"Mistä siellä Liverpoolissa oikein kiikastaa?" Tuo kysymys on minulle muutamia kertoja esitetty viimeisen kuukauden aikana. Keväällä varmistui mestaruus reippaasti ennen päätöskierrosta ja kesällä jykevästi käytetty liki 500 miljoonaa euroa uusiin hankintoihin tuskin antoivat kenellekään aihetta olettaa, että tilanne on marraskuulla tällainen.

Otetaan tähän vielä hyvänä kertauksena viikko sitten (20.11.) kirjoitetut ajatukset joukkueen alkukaudesta, ennen Nottingham -kotipeliä:

"Sija 8. jopa mairittelee. Toki erot tässä vaiheessa ovat hyvin minimaalisia, mutta tarkalleen ottaen Pool löytyy varjosarjataulukostani sijalta 13. Kausi lähti hienosti liikkeelle, olivat kylläkin myös onnekkaita viime hetkien voittomaalien kautta tulleissa pistepoteissa. Olen tätä faninakin paljon miettinyt mistä syyskuun lopulla Selhurst Parkilta alkanut kyykkäys on johtunut. Isoja syitä alamäkeen on mielestäni kolme, voi vain arvailla niiden kokonaisvaikutusta ja mikä kaikki vaikuttaa mihinkin, mutta ensimmäinen asia on Diogo Jota. Hänen poismenosta ei ole vain päästy yli, tämä on tottakai myös aivan luonnollista. Kuvaavaa mielestäni oli, kun Andy Robertson sanoi ensimmäisenä haastattelussa Skotlannin päästyä MM-kisoihin, että hän halusi tehdä tämän saavutuksen nimenomaan Jotan muistolle ja miehet olivat usein jutelleet, että molemmat pelaavat Jenkkilässä kesällä 2026. Tuo on siis kapteenilta ensimmäinen asia mitä tuot esiin toimittajan haastattelussa ratkaisevan pelin jälkeen? Kaunista, mutta kertoo myös tilanteesta. Vahvasti uskon, että Jotan vaikutus on myös Salahin vaisuuden syynä. Afrikan tähden taso on pudonnut niin dramaattisesti verrattuna aiempaan. Toinen iso asia on, etteivät uudet hankinnat ja etenkään Florian Wirtz ole vielä ainakaan saanut rytmeistä kiinni. Wirtzillä oli viime kaudelta Leverkusenissa 40 Bundesliiga + UCL -peliin tehot 16+14 ja nyt Valioliigassa hän on edelleen nollilla ja UCL:ssa on saldona kaksi syöttöä. Parannettavaa hänellä on todella paljon ja se täytyy tapahtua nopeasti. Alexander Isak tulee parantamaan kyllä, mutta Wirtzistä olisin jopa hieman huolissani miten hän sarjaan sopeutuu. Kolmas asia on, ei niin merkittävä kuin nuo kaksi mainittua, mutta Alissonin loukkaantumiseen tämä joukkue ei ollut valmis. Giorgi Mamardashvili on ehdottomasti hyvä maalivahti, mutta hän ei ole niissä muutamissa peleissä mitä on torjunut niin pystynyt kuitenkaan joukkuetta auttamaan ratkaisevilla torjunnoillaan. Alisson palannee maalille tänä viikonloppuna ja se auttanee koko alakerran toimintaa. Voihan toki olla myös, ettei joukkue vain ole pystynyt mestaruutta käsittelemään kunnolla ja henkinen ulospuhallus on täydessä käynnissä. Arne Slotilla riittää työmaata. Viimeksi UCL:ssa esitys Real Madridia vastaan oli erinomainen, tuli mieleen se punainen joukkue jota viime kaudella totuttiin näkemään, mutta otteita täytyisi pystyä monistamaan pelistä toiseen, että kriisi olisi oikeasti selätetty."



Liverpool aloitti Nottinghamia vastaan erinomaisesti, mutta eivät saaneet tekopaikoista palloa verkkoon. Reilun puolen tunnin jälkeen Forest kävi kuittaamassa 1-0 maalin ja tuo oli liikaa, päät alkoivat painumaan. Joukkue on henkisesti niin riekaleina, ettei kunnon kiriä enää saatu missään vaiheessa aikaan, vaikka ollaan kotiyleisön edessä tappiolla. Toinen jakso oli heikko esitys ja pisteet täysin ansaitusti Sean Dychen miehistölle. Nyt jo maanantaina upeasti voiton taistellut Evertonikin painoi punaisten ohi sarjataulukossa! Prässipelaaminen on ollut pitkään vaatimatonta, kun viime kaudella se oli vielä aivan erinomaista, tämä asia on kuin yö ja päivä ja yksi taktinen tekijä sekavassa sopassa. Ylipäätään fyysisyys loistaa poissaolollaan joukkueen pelaamisesta. Haastaminen laidoilla on myös kovin pientä ja etenkin täysin varjojen mailla kulkevan Salahin täytyisi saada tämä osa-alue pelaamisestaan paljon parempaan kuosiin, että olisi jälleen se jatkuva uhka mihin on totuttu.


Komea onnistuminen marraskuun alussa Real Madridia vastaan nostatti kuitenkin vielä alkuviikosta toiveita, että Anfieldin hyvinkin spesiaalit Euro-illat tuottaisivat jälleen kaivattua lohtua ja parannusta vaikeaan tilanteeseen. Tällä kertaa toipuivat vielä ensimmäisestä kylmästä suihkusta, Van Dijkin erikoisen käsivirheen seurauksena tulleesta rankkarimaalista, mutta tauon jälkeen PSV:n siirtyessä 2-1 johtoon ei voimaa enää ollut pelin kääntämiseen. Käsittämättömät alakerran sekoilut eivät luo minkäänlaista turvaa, että peli saataisiin parsittua kokonaisvaltaisesti kasaan. Ibrahima Konate ja myös kapteeni Virgil ovat suoraan syyllisiä useampaan takaiskuun viime viikkoina ja Alissonin jälleen puuttuessa maalilta Mamardashvili ei ole pystynyt montaakaan isoa torjuntaa nappaamaan jotka auttaisivat joukkuetta. Arne Slot on hoitanut mielestäni median koko ajan erinomaisesti, vaikka on uransa kiistatta kovimmassa paikassa. PSV -pelin jälkeen Slotistakin alkoi jo huokumaan, että tämä alkaa ehkä olla tässä. En epäile, etteikö ihan kaikki mahdollinen ole valmennuksen puolelta tehty, mutta ydinongelma on selkeästi korvien välissä ja tuota on todella vaikea kääntää, kun ns. lumipallo on kasvanut riittävän isoksi. Kaikkien pelaajien taso on pudonnut viime kaudesta ja syy on täysin puhtaasti henkinen. Toki aina rakkaita xG -lukemia tarkastellessa voidaan myös todeta, ettei Poolilla ole enää viime aikoina käynyt tuurikaan, mutta psykologinen jumi on järkyttävä. Tason pudotus etenkin Salahilla, Konatella ja Mac Allisterilla on ollut käsittämättömän suuri. Tähän kun lisätään isot kesähankinnat Isak, Wirtz, Kerkez ja Frimpong, jotka eivät ole pystyneet tuomaan omaa osaamistaan kentälle syystä tai toisesta niin jälki on ollut aivan karmeaa viimeiset viikot.


Jos Diogo Jotan poismeno on suurin syy vaisuuteen niin silloin managerivaihdoksellakaan tuskin ihmeitä pystytään tekemään. Siihen auttaa vain ja ainoastaan aika. Silti näkisin, että ainoa mahdollisuus saada asioita Merseysidella parempaan suuntaan vielä tällä kaudella on Slotin erottaminen. Ajankohta vain vaihdoksille on mahdollisimman huono, sillä harjoittelemaan ei ehdi, kun pelejä on kireällä tahdilla tulossa. Reiluun viiteen viikkoon 10 matsia. Toisaalta ylivoimainen ykkösjuttu on henkisen kipsin avaaminen ja siihen ei niin paljon edes taktiikkapalavereita tai pelitavan hiomista vaadita, jos uusi mies manageriksi tulisi. Pelaajien päät pitää saada kuntoon, että voidaan ulosmitata se paras mahdollinen taitotaso. Kyllähän nämä miehet pelata osaa, mutta sitä osaamista ei saada nyt likimainkaan täydellä potentiaalilla nurmelle. On selvää, ettei asiat voi näin jatkua ja mikäli Slot on vielä sunnuntaina West Hamia vastaan vaihtopenkin edessä niin mikään muu kuin kolme pistettä ei enää riitä.

You'll Never Walk Alone,

MIKKO YK

Next
Next

Manchester United v Everton