Vakiossa Bonusta!
Kirjoitettu lauantaina 18.10. klo 10.30, pelivaihdon ollessa noin 380.000 euroa.
Kirjoittelin syyskuun lopulla Vakion bonuskierrokselle ajatuksia hyvällä menestyksellä ja nyt jatketaan samalla teemalla. Tuolloin jäin Nottinghamia vaille vajaaksi omien rivieni kanssa, mutta katseet käännetään jälleen niin korkealle kuin vain pystyy. Peliehdot ovat nimittäin täysin identtiset mitä silloinkin. On bonuskierros ja täysosumien kesken jaetaan poikkeuksellisesti 333.000 euroa. Rivien rakentelussa tämä pitää luonnollisesti huomioida siten, että hieman ylipelattujakin usein toteutuvia suosikkeja kannattaa riveissä ehdottomasti käyttää, sillä nimenomaan ylimpään voittoluokkaan tähtäimet tulee asettaa. Toki näin aina, mutta se ylimääräinen raha jaetaan vain ja ainoastaan täysosumille, ja tuo muuttaa pelaamisen luonnetta tällä kierroksella. Käydään läpi muutama kohde ja kerron näihin omat suositukseni.
KOHDE 1.
Fulham v Arsenal
Vierasvoittoa pelattu 70%, oma arvioni 67%.
Fulhamin tilanne ottelun alla vaikuttaa siltä, ettei asiat loukkaantumisten suhteen ole yhtään paremmat mitä ennen maajoukkuetaukoa. Avauksen miehistä sivussa ovat Rodrigo Muniz, Sasa Lukic ja edelleen myös vasen pakki Antonee Robinson. Lisäksi Raul Jimenezin pelaaminen on hyvin epävarmaa ja tuo jättäisi jälleen ongelmaksi ysipaikan, johon ei mitat täyttävää pelaajaa ole, jos myös Raul on poissa. Arsenalilla vastaavasti hyvä tilanne kokoonpanon suhteen puuttuvaa Ödegaardia lukuunottamatta. Tykkimiehet jäivät tauolle erinomaisessa momentumissa ja tuota olisi todellakin syytä jatkaa taistelussa mestaruudesta. Arsenalilla tulossa Atletico Madrid tiistaina UCL:ssa kotona, mutta tämä peli on varmuudella prioriteetti numero uno.
Tämä yksi niistä Vakion kohteista johon minulle kelpaa aavistuksen ylipelattu iso suosikki Vakioon runkomerkiksi. Vihjepalvelun puolella satsasimme Arsenaliin perjantaina 4/5u vedon.
KOHDE 6.
Sunderland v Wolves
Jakauma tällä hetkellä 48 - 27 - 25. X2 tähän selkeät valinnat.
Vakiorivin suurin vääristymä Valioliiga -pelien osalta. Sunderland on Yliveto.comin arviolla vain noin 37% kotisuosikki.
Huipputärkeät pisteet jaossa Stadium of Lightilla. Wolves tarvitsee todella kipeästi kauden avausvoiton. Sunderlandille kotipelit tietenkin iso asia taistelussa sarjapaikasta.
Sunderland on aloittanut kauden ihan hyvin. Kesällä lähes totaalisesti uusittu avauskokoonpano on saanut raavittua pisteitä vähän sieltä sun täältä, tosin ovat olleet hieman onnekkaita myös kaikissa kolmessa voittopelissään, sillä näistä jokainen on ollut tosi tasainen vääntö statseiltaan ja ottelut olisivat voineet kääntyä helposti toiseenkin suuntaan. Otteluohjelma on ollut myös hyvin suotuisa ja eivät ole kohdanneet isoista kuin Villan ja Man Unitedin.
Wolves aloitti kauden viiden tappion putkella, mutta saivat aikaan ennen maajoukkuetaukoa ihan hyvät esitykset ensin Spursin vieraana ja sitten Brightonia vastaan kotona. Näistä molemmista tarttui matkaan tasapelipiste. Heidän ohjelma on ollut selkeästi Sunderlandia haastavampi, kun ovat pelanneet isoista jo Man Citya, Newcastlea sekä Spursia vastaan ja Bournemouth & Brighton myös ovat olleet vaikeammasta päästä. Nyt putkeen tulee tämän jälkeen vielä Burnley ja Fulham eli ovat äärimmäisen tärkeässä vaiheessa mihin suuntaan kurssi alkaa kääntyä.
Maalit aina määrittävät pelien kulkua ja otoskoot tosi pieniä tässä vaiheessa kautta, mutta esim. pallokosketukset vastustajan boksissa ovat nettona Sunderlandilla -66 ja Wolvesilla "vain" -29 heikosta alkukaudesta huolimatta. Odotettavissa on tasainen taisto jossa Sunderland kotiedun turvin vain hyvin pieni suosikki.
KOHDE 11.
Sheffield Utd v Watford
Pelijakauma 42 - 27 - 31. Watfordia pelattu armottomasti liikaa.
Klassinen kohde Vakiossa. Pelkästään sarjataulukkoa tutkimalla on vierasvoittoa merkkailtu tähän selkeästi liian paljon. Sheffield United on näistä materiaaliltaan varmuudella parempi ja kuukausi sitten takaisin tullut manageri Chris Wilder on saanut nyt pari viikkoa aikaa käydä asioita rauhassa läpi joukkueensa kanssa. Watford vaihtoi tauon aikana jälleen kerran koutsia ja jos otetaan aikajanaksi viimeiset 10 vuotta niin Javi Gracia on seuralle 18. manageri tällä aikajaksolla. Vakioon Sheffield Unitedia painotuksella, myös tasapeliä kannattaa hieman käyttää hajautuksissa, mutta Watford on syytä täysin unohtaa näillä peliprosenteilla. Arvio heidän voitolle vain ~ 23%.
KOHDE 12.
Birmingham v Hull
Kotivoittoa pelattu 56%, arvio samaa luokkaa.
Nousija Birminghamia povailtiin jopa nousukarsintapaikoille ennen kauden alkua. Tulokset eivät ole tätä tasoa vielä olleet, mutta ovat pelanneet paremmin mitä suoraan sarjataulukosta voisi päätellä. Optan tilastoista katsomalla heidän xG -luvut ovat sarjan 5. parhaat ja maalinteon tehottomuudesta ovat kärsineet. Tehtyjä vain 8, kun xG antaa lukemaksi noin 12 tehtyä maalia. Vastaavasti Hull on xG -tilastoissa toiseksi viimeisenä. Riveihin merkataan rungoksi kohtuullisen maistuva kotivoitto.
Selkeistä suosikeista Man City, Coventry ja Charlton ovat kaikki hieman ylipelattuja ja on sitten makuasia miten rivejään haluaa alkaa muodostamaan. Huomionarvoista on, että Man Cityn kertoimet ovat tänä aamuna Aasiassa nousseet selkeästi. "Oikein pelatuista" pienemmistä suosikeista omiin riveihin päätyvät painotuksella ainakin Leeds ja West Bromwich.
Mukavaa viikonloppua ja pelionnea!
MIKKO YK