West Ham v Newcastle
Sunnuntaina 2.11. kello 16.00
West Hamin kausi on alkanut surullisesti ja managerin vaihdoskaan ei ole vielä tuottanut minkäänlaista pelillistä boostia. Nunon ensimmäisessä ottelussa Evertonia vastaan jälkimmäinen 45 minuuttia oli hyvää pelaamista, mutta tuon jälkeen kolme ottelua ovat olleet heikkoja. Toki yksi näistä oli Arsenal vieraissa, mutta Brentfordia ja Leedsiä vastaan otteet olivat surkeita, täysin putoamistasoa.
Tunnelma London Stadiumilla on myös muuttunut alistuneeksi. Kannattajatkin puhuvat jo avoimesti mahdollisesta putoamisesta ja seurajohtoa (David Sullivan & Karren Brady) kritisoidaan kovasti, kun eivät ole panostaneet West Hamiin tarpeeksi kevään -23 Konferenssiliigan voittamisen jälkeen ja eivät käyttäneet tuota momentumia millään lailla hyväkseen. Ongelma fanien silmin on sekä omistajien taloudelliset panostukset seuraan, tai lähinnä niiden puuttuminen, että myöskin ottelupäivän kokonaisvaltainen kehittäminen kotipeleissä. Asioita on tuotu kannattajien toimesta näkyvästi esille viime aikoina mm. erilaisissa protestoinneissa niin Arsenal kuin Brentford -pelien yhteydessä. West Ham ei todellakaan nauti tällä hetkellä kotietua sen varsinaisessa merkityksessä. Hammers on pelannut alkukauden aikana London Stadiumilla neljä matsia ja hävinnyt näistä kaikki maalierolla 2-12, eivätkä ole olleet oikeastaan lähelläkään ottaa peleistä mitään mukaansa. Esimerkiksi pallokosketukset vastustajan boksissa ovat todella rumaa luettavaa näissä otteluissa: West Ham 57, vastustajat 131. Huolestuttavaa tuossa on sekin, että ovat olleet noin 200 minuuttia tappiolla kotipeleissään ja eivät saa juuri minkäänlaista kiriä aikaan vastustajan otettua johdon.
Kaiken turbulenssin jälkeen mitä Newcastle koki kesällä Alexander Isakin taholta, on Eddie Howen joukkue näyttänyt peleissään itseasiassa oikein hyvältä. Stuttgartista 75 miljoonalla eurolla saapunut Nick Woltemade on sopeutunut Koillis-Englantiin erittäin hyvin ja samoin Milanista ostettu toppari Malick Thiaw on ottanut paikkansa avauksesta hienoilla esityksillä. Joukkue on kärsinyt jonkin verran loukkaantumisista otteluruuhkan keskellä, mutta tuo ei ole vielä ainakaan kentällä isommin näkynyt. Newcastle ei ole tuloksellisesti saanut alkukauden peleistä täysin sitä mitä olisivat ansainneet. Esitykset ovat olleet TOP6 tasolla, vaikka sijoitus sarjataulukossa oli 12. ennen tätä kierrosta.
Newcastle pelasi keskiviikkona Liiga-cupin pelin Tottenhamia vastaan kotona ja voittivat tuon 2-0. Eli jälleen heillä on meneillään kahden pelin viikko, mutta toisaalta 7-8 pelaajaa, jotka ovat tänään avauksessa aloittivat tuon cup -ottelun penkiltä. Harakoilla on kuuteen viimeiseen peliin, kaikki kilpailut huomioiden, alla viisi voittoa maalisuhteella 14-3 ja moodi ei voisi juuri erilaisempi olla West Hamiin verrattuna tämän ottelun alla.
Kokoonpanoissa ei pitäisi olla ihmeellisyyksiä. Newcastlen vasen laitapakki Lewis Hall on palailemassa kentille huilattuaan viimeiset kuusi viikkoa. West Hamilta kärkimies Nicklas Fullkrug on edelleen sivussa ja Callum Wilson lienee avauksessa. Wilson on kärsinyt todella paljon loukkaantumisista ja on uransa ehtoopuolella nyt liiankin isossa roolissa Hammersin joukkueessa. Hän pelasi viime kaudella 357 minuuttia Valioliigaa juurikin Newcastlen paidassa, tekemättä maaliakaan ja on tällä kaudella osunut kertaalleen. Oikeastaan melko käsittämätöntä, että joukkue lähti kauteen pelkästään kahdella yli 30-vuotiaalla ysipaikan kärkipelaajalla joiden loukkaantumishistoria on synkkä.
Newcastle suuntaa iltapäivän taistoon poikkeuksellisen isona vierassuosikkina ottelun kaikki tekijät huomioiden. Arvioni vierasvoitolle on 66% (kerroinraja 1,52).
Mukavaa sunnuntaita!
MIKKO YK