Asiakaspalautteita
Tervehdys!
Millaista asiakaspalautetta vedonlyöntiin keskittyvä vihjepalvelu Suomessa saa? Millaista vihjepalvelun tekeminen asiakkaille on ollut?
Minulla on yli 30 vuoden kokemus vedonlyönnistä erilaisissa rooleissa ja vihjepalvelua on pyöritetty nyt reippaat kolme vuotta. Ensinnäkin täytyy sanoa, että tämä kolmen vuoden matka on ollut keskimäärin tosi mielekästä aikaa. Tottakai on heikompia sekä parempia jaksoja, jos pelkkää tulosta ajatellaan, mutta en ole valintaa katunut, että tähän hommaan ryhdyin. Pitkään sitä ensin suunniteltiinkin.
Henkilökohtaisesti kaikki alkoi aikanaan Veikkauksen "ilmoitustaulusta", 90-luvulla aktiivisesti vetoa lyöneet varmasti tuon palstan lämmöllä muistavat. Kyseinen ilmoitustaulu oli pitkään aktiivinen keskustelupaikka ja toi suomalaisia vedonlyöjiä ensimmäistä kertaa yhteen ja lähemmäs toisiaan. Joku isompi kokouskin taidettiin toimeliaimpien toimesta järjestää. Pidän myös todella paljon kirjoittamisesta, joten minulle hyvin luonnollista on kynäillä pelikohteista taustatiedot auki ja julkaista ne vihjeen lähetyksen yhteydessä. En koe olevani kovinkaan utelias luonne, mutta yksityiskohtaisten taustatietojen perkaaminen ja ylös kirjoittaminen otteluista, on mielekästä puuhaa, olipa kyseessä sitten pelaajan iän tarkistaminen, erilaisten tilastojen tutkiminen, sääolosuhteiden varmistaminen tai vaikkapa eri kaupunkien välisten etäisyyksien mittaaminen. Ei liity enää nykypäivään, mutta takavuosina kauan, kauan sitten, kun ATK ei ollut vielä kovin kehittynyttä, saatoin soittaa ennen peliä pesäpallokentän kuuluttamoon ja kysyä ottelun kokoonpanot, jos jonkin tietyn pelaajan pelaaminen oli epävarmaa. Yleensä ne myös annettiin ja se helpotti reippaasti pelipäätösten tekemistä!
Palvelun perustamista miettiessä, päällimmäisenä ajatuksissa olivat ensinnäkin halu auttaa muita vedonlyöjiä ja pelaamisesta kiinnostuneita, sekä olen aina tiedostanut, että vihjeitä ulospäin jakamalla, siinä väkisinkin hieman joutuu omaa toimintaakin terävöittämään ja ehkä miettimään asioita useammalta kantilta, että lopputulos on pitkässä juoksussa ns. katseen kestävä. Perustyön olen toki aina pyrkinyt vedonlyöntiurallani tekemään mahdollisimman hyvin, mutta kun vihjeitä jakaa ja ennen kaikkea niistä pitää vielä myös rehellistä seurantaa, asettaa se työnteon riman mielestäni vielä aavistuksen korkeammalle päivittäisessä tekemisessä. Tai näin ainakin minun kohdallani. Tottakai vielä ylimääräistä motivaatiota kaivelee esiin fakta, ettei kyseessä ole enää pelkästään omat panostukset analyysin pohjalta, vaan asiakkaiden myös. Palvelua olen työstänyt koko ajan sillä periaatteella, että "pyöritä palvelua kuin olisit itse asiakkaana." Olenkin ollut satunnaisesti lukuisten eri palveluiden asiakkaana 90-luvulta saakka ja uskallan väittää, että tunnen tämänkin puolen vedonlyöntimaailmasta jo melko hyvin. Ainakin tiedän mitä itse haluan ja haluaisin!
Pitkässä juoksussa se on se tulos, viivan alle jäävä lukema, joka määrittää lopulta kaiken. Mitä kenellekin sitten ‘pitkä juoksu’ tarkoittaa, on toinen kysymys, mutta todennetusti tappiollisia vihjeitä kovin harva haluaa peesailla. Julkisen seurannan pitäminen on vihjepalvelun käyntikortti, jota kaikki ensimmäisenä tutkivat, kun miettivät mahdollista asiakkuutta. Mikäli seuranta puuttuu kokonaan tai sitä päivitellään harvoin, jotain on pielessä.
Olen valitettavasti noteerannut, että tälle alalle on viime aikoina yrittänyt tulla uusia maksullisia "vihjepalveluja", jotka valheellisella seurannalla houkuttelevat pelureita, syöttämällä näille käytännössä täysin puhdasta paskaa. Joku sen syötin sitten aina nielaiseekin. Mielettömät 130 palautusprosentit, "ammattilaisten" vihjeet, osuneista kohteista levitetyt (tekaistut) vetoslipit, yksittäisten osumien hehkutukset, ilman kunnollista, edes jollain tasolla todistettua, pitkän ajan seurantaa ja lopulta myös tiedusteltaessa, ilman Y-tunnusta toimivat huijarit pitäisi saada kaikki kitkettyä pelikentiltä pois. Kerta kaikkiaan surullista ja alhaista toimintaa, näihin kuitenkin aina muutamat tarttuvat. Ja puhun vain suomalaisesta vedonlyöntikentästä tässä. En edes halua tietää paljonko ulkomaisia toimijoita löytyy, jotka viilaavat hyväuskoisia ihmisiä linssiin.
En todellakaan sano, että meidänkään palvelu kaikille vedonlyöjille sopii, peesaaminen on ehdottomasti taitolaji siinä missä otteluiden analysoiminenkin, mutta Yliveto.comilla on esittää 100% rehellinen pitkän ajan seuranta, täysin kaunistelemattomana, ilman seurantaan lisättyjä osuneita 'haamukohteita' ja pelisuosituksemme ovat aina useiden todistajien todistamia, että ne ovat myös oikeasti etukäteen vihjattu. Vihjeet paketteina myytäessä ja jatkuvaa seurantaa ylläpidettäessä kaikenlainen valheellinen toiminta on täysin mahdotonta ja hyvä niin. Tästä voimme olla ylpeitä. Rehellisyys maan perii! Meillä on muutamia asiakkaita, jotka ovat olleet mukana vihjeissä palvelun perustamisesta alkaen eli elokuulta 2023 ja haluankin esittää teille ison kiitoksen luottamuksesta!
Asiakaspalautetta tulee lopulta melko vähän. Järkeviä kehitysideoita ollaan näiden vuosien aikana saatu useita ja osa ollaan pystytty toteuttamaan, kaikkea ei. Toisinaan negatiivinen palaute on aika julmaa (ja asioitahan voi aina esittää monella tapaa), mutta useimmiten negatiivisuus on seurausta tappioputkista ja toisaalta se on silloin jossain määrin luonnollistakin. Kuten sanottua, tappiollisia vihjeitä kukaan ei halua peesailla ja etenkään niistä kukaan ei halua mitään maksaa. Joillekin 20 kohdetta on jo se kuuluisa "pitkä juoksu" ja silloin ollaan tottakai väärän harrastuksen parissa. Yliveto.comilla olemme kuitenkin olleet siinä mielessä onnellisessa asemassa, että kahdeksan vihjesettiä on toistaiseksi vedetty läpi kolmen vuoden aikana ja vain kertaalleen, kesällä 2024, ollaan jääty näiden seurannassa tappiolle. Pidän tuota hyvänä suorituksena, kun lyhyissä vetosarjoissa, tyypillisesti noin 100 kohdetta per setti, varianssi voi olla todella raakaakin.
Positiivistakaan palautetta ei ihan mielettömästi tule, mutta kun tulee niin ainahan se antaa hyvää fiilistä! Tässä muutamia mieleenpainuvimpia asiakkailta saatuja kommentteja hienosti sujuneiden futiksen MM-kisojen jälkeen:
"Hei,
Kiitos vihjeistä tähän mennessä! Palvelu on toiminut hyvin ja tuloskin on ollut oikein kivaa :)
Tilaisin mielelläni syksylle 100 vihjeen paketin."
- KR
"Moro! Mielelläni jatkan mukana 100 vihjeen verran. Tsemppiä syksyyn!"
- RL
“Hei! Mukana 100 setissä edelleen kuten aina! Kiitos kisavihjeistä!!!”
- EM
"Kiitos tosiaan tuosta MM-kisapaketista! Nousin vähän myöhässä kyytiin, mutta tuosta jäi oikein hyvä maku. Vihjeet selkeitä ja sanalliset perustelut oikein mukavia lukea 👍
Jatketaan hommia ja aktivoidaan tuo 100 tirpukan setti syksyksi käyttöön!"
- KP
"Moi, kiitos laadukkaista vihjeistä ja mukavasta kesästä . Kyllä täälläkin hyvin kulki📈🫡
Ilman muuta mukana isoimmalla paketilla💪"
- AP
"Mm-kisat olivat parhaat mitä arvokisoista muistan. Iso kiitos vinkeistä! Laskin juuri seurantani: 147 vetoa ja palari 111,3 :)
Yli 12k euroina tulos ja paljon menee teidän piikkiin."
- VT
Tällaiset palautteet ovat kuitenkin lopulta se homman ydin miksi vihjepalvelua tehdään. Tottakai valtavan hieno asia, että pystyy asiakkaita auttamaan pelimenestyksen parantamisessa! Ei tämä tietenkään jatkuvaa ruusuilla tanssimista ole, se on muistettava. Parhaamme kuitenkin aina yritetään, että mahdollistaisimme hyvän tuloksen, rehellisesti!
Tähän loppuun vielä mukava tarjous vihjeistä:
Mikäli olet kiinnostunut tulemaan asiakkaaksi tälle syksyä niin tämä tuleva viikko on aivan erinomainen hetki. Nyt alkoi futiksessa maajoukkuetauko ja koko vihjepalvelumme on totaalisesti tauolla torstai-sunnuntai (24-27.9.), kun olen pidemmällä reissulla ja en ota töitä matkalleni mukaan. Laitetaan kivasti sujuneen vetovuoden kunniaksi pöytään asiallinen tarjous, joka voimassa ensi maanantaihin (28.9.) saakka.
🔹 20 vihjettä, hinta 79,00 euroa
🔹 50 vihjettä, hinta 169,00 euroa
🔹 70+ vihjettä, hinta 199,00 euroa
Hinnat sisältävät alv:n.
- Vain Pinnaclen kertoimet käytössä
- Vihjeitä aikavälillä 09.00 - 22.30
- Pre-match pelisuositukset, ei Live-vetoa
- Aina kohteelle vähintään 4% laskennallinen value
Ole rohkeasti yhteydessä, jos tahdot mukaan vihjeisiin tai sinulla on muuta kysyttävää toiminnastamme. Vastailen kyllä reissusta myös parhaani mukaan.
Kiitos, kun luit tänne asti. Tsemppiä syksyyn ja vetoihin!
Terveisin,
Mikko YK