Hyvää joulua!

Vuodet tuntuvat vierivän hyvin nopeasti. Tämä vuosi on liikahtanut jotenkin aivan erityisellä vauhdilla. Tahti tuskin hiljenee jatkossakaan, mutta viikonlopun jälkeen on hyvä hetki rauhoittua muutamaksi päiväksi, perinteitä kunnioittaen. AFCON alkaa sunnuntaina ja Yliveto.comilla kisoja seuraamme sen minkä pystymme, mutta ajankohta näille karkeloille on kyllä käsittämättömän huono. Kuka tästäkin aikataulutuksesta on vastuussa?! Eihän futiksen arvokisoja vain voi laittaa joulun kanssa päällekkäin, ei vain yksinkertaisesti voi! Toinen ihmetyksen aihe on Valioliigan Boxing Day, kun tällä kaudella ei poikkeuksellisesti ole Tapanina kuin yksi peli. Perinteitä kunnioittaen, pidän tätäkin ratkaisua hyvin erikoisena - oli perusteet sitten mitkä tahansa! Championship sen sijaan ei lepää ja siellä pelit pyörii myös ensi perjantaina täydellä höyryllä. Ja hyvä niin, keskitytään sitten siihen mitä annetaan.

Pelikohteiden osalta palvelumme on suorittanut kuluneen syyskauden aikana kohtalaisesti. 222 vetoa ovat tuottaneet seurantaan palautuksen 105,0%. Viime viikkoina meno on ollut hieman mollivoittoista superhyvien ensimmäisten kuukausien jälkeen. Vielä jatkamme jonkin aikaa ennen kuin tämä meneillään oleva vihjepaketti on saatu valmiiksi.

Yliveto.com toivottaa asiakkaille ja kaikille Blokin lukijoille erinomaista joulun aikaa!

MIKKO YK

Ps.

Vakiossa jälleen 333.000 euroa jaossa täysosumien kesken. Tätä kirjoittaessa, perjantai-iltana kello 22.45, rivin paras varmaehdokas on Brighton yli 60% arviolla (pelattu 56%).

Previous
Previous

Afrikan tähdet kokoontuvat!

Next
Next

Sunderland v Newcastle